Tutkimus- ja kehitysyhteistyö | SEAMK Food Labs

Tutkimus- ja kehitysyhteistyö

SEAMK Food Labs toteuttaa vaikuttavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI), jonka tavoitteena on mahdollistaa ruoka-alan työelämää uudistuminen, tukea yritysten kasvua ja vahvistaa koko alueen elinvoimaa. Toimintamme perustuu aitoihin työelämän kehitystarpeisiin. Aluekehittäjänä tehtävämme on tunnistaa alan haasteita ja etsiä niihin ratkaisuja, jotka hyödyttävät yrityksiä ja elinkeinoelämää laajasti.

Yhteistyöhön lähteminen ei vaadi yritykseltä syvällistä TKI-järjestelmän tai rahoitusinstrumenttien tuntemusta. Tärkeintä on idea tai tarve – me autamme löytämään siihen sopivimman toteutusmallin. Asiantuntijamme kartoittavat kanssanne, onko järkevintä edetä esimerkiksi ostopalveluna tai opiskelijatoimeksiantona, hakea julkista hankerahoitusta vai rakentaa laajempaa konsortiota.

Tällä sivulla on kuvattu erilaisia tapoja olla mukana SEAMKin TKI-toiminnassa. Yhteistyö voi rakentua monella eri tavalla: se voi olla SEAMKn TKI-hanke, jossa yrityksellä on erilaisia rooleja; yritysvetoinen T&K-hanke, jossa SEAMK on osatoteuttajana; suora rajattu toimeksianto tai pitkäjänteinen strateginen kumppanuus.

SEAMKin hallinnoimissa hankkeissa ratkotaan usein laajempia haasteita, ja yritykset pääsevät osallistumaan kehitystyöhön maksuttomasti tai matalalla omarahoitusosuudella riippuen hankkeesta. Osassa hankkeita yritykset voivat saada ns. de minimis -tukea. Hankkeet sopivat erinomaisesti uusien ratkaisujen kokeiluun, pilotointiin ja demonstraatioihin.

  • Roolit: Kehitystyö tehdään yhteistyössä korkeakoulun ja muiden toimijoiden kanssa. Yritykset osallistuvat kehityskohteen määrittelyyn ja tuovat hankkeeseen usein omaa dataa, raaka-aineita tai prosesseja.
  • Rahoituslähteitä: EU:n aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR+), Maaseuturahasto ja kansalliset ohjelmat.

Kun tavoitteena on merkittävä liiketoiminnan kasvu, uudistuminen ja kansainvälistyminen, kyseessä on usein yritysvetoinen hanke. SEAMK voi toimia näissä hankkeissa tutkimuskumppanina tai osatoteuttajana, tuoden hankkeeseen tarvittavaa erityisosaamista ja infraa.

  • Sisältö: Uusien tuotteiden, palvelujen tai prosessien kehittäminen (esim. Co-Innovation ja Co-Creation -hankkeet).
  • Tuki: SEAMK on mukana sparraamassa hankeideaa ja tukemassa valmistelua.

Kansainväliset hankkeet ovat väylä verkostoitua eurooppalaisesti ja testata ratkaisuja uusilla markkinoilla. Yritykset toimivat näissä osana laajempaa kansainvälistä konsortiota .

  • Hyöty: Pääsy kansainvälisiin verkostoihin ja markkinoille sekä mahdollisuus hyödyntää huippuosaamista yli maarajojen.
  • Rahoituslähteitä mm. Horizon Europe, Interreg-ohjelmat

Tunnemme rahoituskentän ja autamme yritystä löytämään oikean instrumentin kehitystyölle. Tarjoamme konsultaatioapua rahoitushakemuksen valmisteluun tai teemme hakemuksia ostopalveluna myös tilanteissa, joissa SEAMK ei ole hankkeen virallinen osatoteuttaja.

Kun tarve on tarkkaan rajattu ja aikataulukriittinen, suora ostopalvelu on ketterin tapa edetä. Tässä mallissa ei tarvita hankerahoitushakemuksia, vaan yritys ostaa asiantuntijatyön tai testauksen suoraan.

  • Sisältö: Testaukset, analyysit, pilotit, yksittäiset kehitystehtävät tai opinnäytetyöt ja opiskelijaprojektit .
  • Rahoitus: Yrityksen oma rahoitus. Yrityksellä on mahdollisuus hakea verottajalta tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennystä, jonka hakuprosessissa SEAMK voi auttaa. Lue lisää: vero.fi/tk-lisavahennys(Opens in a new window)
  • Hyöty: Nopeus ja joustavuus. Tulokset ovat heti käytettävissä ja niitä voi myöhemmin hyödyntää osana laajempaa kehityshanketta.

Kumppanuusmallit

Kun yhteistyö on jatkuvaa – Kehittämiskumppanuus toimii luontevana ensiaskeleena syvempään yhteistyöhön. Se on tarkoitettu yrityksille, jotka haluavat tehdä suunnitelmallista ja ennakoivaa yhteistyötä sitoen opetuksen ja TKI-toiminnan tiiviisti osaksi yrityksen arkea.

  • Mitä kumppani saa: Nimetyn yhteyshenkilön, rinnallakulkijan pitkän aikavälin kehitykseen sekä ensikäden tietoa tulevista hankkeista ja koulutuksista.
  • Vaikuttaminen: Mahdollisuus vaikuttaa kehittämishankkeiden sisältöihin ja mahdollisuus osallistua opetussuunnitelmien kehittämiseen.
  • Osaajat: Suora väylä opiskelijayhteistyöhön ja rekrytointiin.

Yhteistyön syventyessä kumppanuutta on mahdollista laajentaa strategiseksi Avainkumppanuudeksi.

Ruoka-alan tutkimusryhmät ja TKI-hankkeet SeAMKissa

Yhteydenotot:

Sähköpostilla osoitteeseen: foodlabs(a)seamk.fi
Puhelinnumeroon: +358406807538
Yhteyttä voit ottaa lomakkeella tästä

Sijaintimme:

SeAMK Kampuksella Seinäjoella
Kampusranta 9-11
60320 Seinäjoki
Katso tarkemmat sijainnit täältä.


Tämä verkkosivusto on tuotettu osana Future Frami Food Lab -kehittämishanketta.

Future Frami Food Lab on EAKR-rahoitteinen hanke. Hankkeen päätavoitteena on lisätä Etelä-Pohjanmaan roolia ruokamaakuntana sekä johtavana elintarviketeknologian ja prosessien osaajana Suomessa ja kansainvälisesti merkittävänä toimijana sekä vahvistaa SeAMK Food Labsin roolia elintarviketeknologioiden ja -prosessien testausalustana ja alan tunnistettuna osaamiskeskittymänä.